perjantai 17. lokakuuta 2008

Suuria pieniä oivalluksia

Oppimisen ja oppimisen edistämisen kurssi alkaa olla loppumetreillä. Tekemistä on riittänyt, pitkiä iltoja kurssimateriaalien parissa, keskusteluja, kirjoittamista, jännittämistä siitä, mitäköhän tässäkin ajettiin takaa. Ja toisaalta monia hyviä oivalluksen hetkiä, kannustavaa palautetta ja päällimmäisenä fiiliksenä oikein myönteinen olo (helppohan sitä on olla positiivinen, kun kurssi on viittä vaille valmis).

Nuori filosofinalkuni elämänpohdintojensa tuskassa kysyi minulta hiljattain, että "Äiti, miten voit olla koulussa töissä ja tehdä koulutöitä ja olla opettaja ja opettajakoulussa, ja missä oikeasti olet töissä ja missä vaan teet töitä ja jos olet koulussa ja teet töitä, niin mistä raha tulee?". Niin, minäkin useimmiten kieltämättä hengästyn hänen ajatuksenkulustaan...



On tietenkin huomionarvoinen seikka, että hänelle näkyvä osa minun "töistäni" ovat itse asiassa nämä opiskelut. Päivisin käyn vaan jossain koulussa töissä joidenkin epämääräisten opiskelijoiden kanssa, ja illat ja viikonloput sitten vaihtelevalla aktiivisuudella teen oikeasti jotain. Eivät nämä aluillaan olevat opinnot nyt itsestä niin työläiltä tunnu, mutta lapsi tietysti näkee toisin.

Tarina jatkuu vielä sillä, että perusteltuani nämä opinnot sillä, että niiden avulla äidistä tulee vielä parempi opettaja, herra Matematiikkanero totesi "Okei äiti, olet ehkä maailman paras ope, mutta etpä voi tietää, mikä on iso luku." Myönsin, että en varmasti voikaan. "Yksitoistasataa eli tuhat, se on tosi paljon", sanoi herra Matematiikkanero ylpeänä.

Herra Matematiikkaneron ajatukset liittyvät suurimpiin ajatuksiin, joita tämä kurssi on minussa herättänyt. Tämän ajatuksen itse asiassa heitti ilmaan eräs ryhmäkaverini: miten voimme arvioida ammattitaitoa oikeasti. Onko keskeistä arvioida prosessia tai ajatuksenkulkua, joka johtaa tulokseen, vai keskittyäkö lopullisen tuloksen tarkasteluun? Onko tyytyväinen loppukäyttäjä/asiakas paras arvioinnin mittari? Ja millä mittarilla voimme arvioida tekijän ammattiylpeyttä, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta?

Jos herra Matematiikkanerolle olisi valistanut, että yksitoistasataa on sama kuin 1100, ilo ja ylpeys omasta oivalluksesta olisi haihtunut saman tien. Samoin minusta on tärkeää vaalia oppimisen iloa opiskelijoissa. Ei kaikki aina mene ihan oikein, mutta oivallukset ja onnistumisen tunteet ovat tärkeitä, jotta jaksaa. Sellaiset asiat kuin tahto, tavoitteet, motivaatio ja avoin mieli ovat asioita, joita opiskelijoissa huomatessaan pitää opettajan osata kannustaa ja vaalia. Lopulta kun asiaa oikein miettii, lapsen tai aikuisen oivalluksissa on hyvin paljon yhtäläistä. Riemu uuden asian keksimisestä voi olla erittäin suuri ja sitä myönteisyyttä pitäisi osata hyödyntää.

Oppimisen ja oppimisen edistämisen kurssin merkitys näissä opettajan opinnoissani oli suurimmilta osin herättää suurempia ja pienempiä pohdintoja ihmisen oppimisesta. Monet esille tulleet asiat olivat lohdullisia jo omankin elämän kannalta: muistin rajallisuus, ajan tarve, tilan ja keskittymisen vaatimukset oppimiselle. Ihminen ei pysty käsittelemään ja oppimaan mieletöntä määrää ja useita erilaisia asioita kerralla, eikä tarvitsekaan. Toivon voivani vaikuttaa näillä ajatuksilla myös meidän oppilaitoksessamme, lukujärjestysten suunnittelu on esimerkiksi tässä ihan keskeistä. Kurssista sain myös yhden erittäin merkityksellisen oivalluksen, nimittäin sen, että verkkomuotoisessa opetuksessa on motivaation kannalta ihan olennaista saada edes jonkinlainen palaute mahdollisimman pian. Kun normaali kontakti opettajaan puuttuu, palautetta kaipaa hurjan paljon enemmän kuin luokkahuoneessa, missä koska tahansa kysyminen on helppoa ja vastauksen saa välittömästi. Kiitos siis hyvistä, kannustavista ja nopeista palautteista ohjaajallemme, yritän tässä suhteessa olla omien opiskelijoideni kanssa mahdollisimman saman kaltainen :-)

Herra Matematiikkaneron pohdinnat tältä erää päättyivät siihen, että hän vahvistaisi perheemme miesväeltä kuinka paljon on tuhat. En tiedä pettyikö hän pahasti kuullessaan, ettei se ollut sama kuin yksitoistasataa, mutta toisaalta herra Tähtitieteilijä pohtii jo ihan uusia aivoituksia maapallon ja avaruuden keskinäisten suhteiden muodossa. Minä taas jatkan pohdintojani opettajuuden parissa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Jotenkin jälkijunassa huomasin tämän uuden blogin, erittäin mielenkiintoista! Opettajuuteen liittyvät pohdinnat koskettavat täälläkin ja pedagogisissa opinnoissa muutama vuosi sitten sain niitä kovasti harjoittaa. Kommentteina kiinnostaviin pohdintoihisi toteaisin, että omalla kohdallani olen pitänyt hyvän opetuksen kriteerinä sitä, että opiskelija kyseenalaistaa itsestäänselvyydet, löytää uusia tapoja hahmottaa maailmaa ja sen ilmiöitä, ja saa opetuksestani resursseja tai lähtökohtia tähän työhön. Kääntöpuolena on toki se, että oman ajattelun ja omien totuuksien kyseenalaistaminen aiheuttaa helposti närkästystä, tuskaa ja pelkoakin, joiden kannattelijaksi opettaja saattaa joutua. Tämä kaikki on toki sidoksissa siihen, mitä opetus sisällöllisesti käsittelee.

Palautteen antamisessa olet erittäin oikeassa, vaikka täällä meillä törmään jatkuvasti seuraavaan realiteettiin: omien pedagogisten ihanteideni mukaisesti haluaisin aina antaa mahdollisimman paljon ja perusteellista palautetta opiskelijoille heidän työstään, mutta toisaalta tähän ei ole organisatorisesti eikä taloudellisesti juuri varattu resursseja. Virkaani ei kuulu opetusvelvollisuutta (vaikka käytännössä oletetaan että opetan), joten opetuksesta maksetaan erikseen. Palkan saan kuitenkin vain pidetyistä ’luennoista’, valmistelun ja kaiken yhteydenpidon opiskelijoiden kanssa (mukaan lukien palautteen annon - puolin ja toisin) teen palkatta muulle työlle varatulla ajalla. Silloin kuin muita töitä on paljon (eli aina), joutuu tosissaan miettimään mihin aikansa käyttää.

Tsemppiä opintoihin ja opetustyöhön – ja kaikkeen muuhunkin! Ihania kuvia!

E