Luottamus ja itsensä alttiiksi laittaminen

Pari iltaa sitten oli taas opetustilanne, jonne saavuin kaikkea muuta kuin motivoituneena tai edes normaalin tasaisen energisenä. Taustalla oli lääkärikäynti nuorimmaiseni kanssa ja uneton yö ennen sitä. Lääkärikäynti meni kyllä hyvin, mutta yhtä kaikki huolen ja stressin purkautuminen kun yhdistyivät väsymykseen, niin ainoa oikea paikka olisi ollut kotona.

Aloitin kuitenkin tunnin ihan normaaliin tapaan, aihe oli kohtuuvaikea ja samalla opiskelijoille hyvin tärkeä. Heti ensimmäisissä puheissa huomasin kuitenkin jo selitteleväni ihan mitä sattuu, sekoavani sanoissa koko ajan ja ihmetteleväni missä punainen lanka ja johdonmukaisuus oikein piileskelevät (mielestäni oma paras puoleni opettajana on kuitenkin kyky hahmottaa ja selittää olennaiset perusasiat ytimekkäällä ja helposti omaksuttavalla tavalla). En usko, että opiskelijat sitä varsinaisesti huomasivat kovin selkeästi, itsestä alkoi vaan tuntua, että ei tästä tule tänään mitään.

Muistelin siinä sitten asioita, joista keskustelimme viimekertaisessa lähitapaamisessa. Luvasta olla inhimillinen ja toisaalta luottamuksen synnyttämisestä olemalla lähellä ja epätäydellinen. Päätin, että auktoriteettini ei tästä liikaa kärsi, jos myönnän tänään olevan hieman huonompi päiväni ja kertomalla syytkin tähän. En ole aikaisemmin näin toiminut koskaan, opettajana kun ajattelee, että aina pitää olla niin asiakaspalveluhenkinen, kannustava ja tietävä.

Vaikutus oli itseni kannalta hämmentävä. Okei, olin myöntänyt ryhmälle, että tänään en ehkä muistaisi aivan kaikkea, tai saattaisin puhua asioista epäjohdonmukaisesti. Yrittäisimme silti yhdessä ja heillä olisi oikeus laadukkaaseen ja mielenkiintoiseen tuntiin. Tämä oli aivan valtavan rentouttavaa, olla hetki omien arvostelijoidensa edessä heikoilla ja silti tietää selviävänsä siitä täysin kunnialla. Tunti meni loistavasti. Ei täysin suunnitelman mukaan, mutta kaikki tarpeellinen ehdittiin käydä läpi ja opiskelijat ehtivät kysellä ja harjoitella. Eräs opiskelija (jonka kanssa meillä on ollut toisinaan hieman näkemyseroja opetuksen suhteen) tuli jopa tunnin päätteeksi sanomaan, että "sinä olet kyllä todella yksi parhaita ja mukavimpia opettajia täällä, sinun tunneillesi on todella ilo tulla".

Kysehän tässä tapauksessa oli eniten siitä, että uskalsi reilusti myöntää olevansa väsynyt, ja silti huomasi olevansa aivan hyvä. En usko, että opetuksessa sinänsä hirveästi muuta eroa oli normaaliin, kuin ehkä pieni häivähtävä itsevarmuuden pilkahdus ja rennompi ote. Itse asiassa juuri niitä asioita, joissa mielestäni ovatkin suurimmat kehittämistarpeeni. Olemalla vähän vähemmän kontrolloitu voikin siis ehkä saavuttaa jotain aivan uutta.


Pieni hehkuva oivallus kaiken epämääräisen joukossa...