tiistai 30. syyskuuta 2008

Merkityksellistä, osa 1

Meillä oli opettajanopinnoissa eilen ensimmäinen oikeasti merkityksellinen lähipäivä, ainakin minun mielestäni. Sen tuloksena sain ajatuksen tästäkin matkakirjasta, mikäs tämän parempi väline kirjoittaa ajatuksiaan talteen. Helppo liittää kuvia, lisätä kommentteja...

Jäin pohtimaan ensimmäisen lähipäivän tuloksena asioiden merkityksellisyyttä, ja kuvassa alla tulos. Mikään ei ole merkityksellisempää.


Kuvia lapsistaanhan ylpeä äiti voisi esitellä loputtomiin, mutta tässä kuvalla on todella tarkoitus. Se liittyy todella eilisen merkityksellisyyteen. En tiedä miten asian oikein ilmaisisin, ehkä se liittyy ympäristöihin joissa olen aina toiminut. Teknillinen korkeakoulu, isohko pörssiyritys, osittain myös tämä insinöörimäisen järkevä ja systemaattinen koulutusala, jossa toimin. En muista, että aikaisemmin kukaan muu kuin perheenjäsen tai ystävä olisi koskaan sanonut, että pidä itsestäsi huolta ensisijaisesti, saat olla itsesi, epäkypsä ja inhimillinen ihminen. Ja nyt yhtäkkiä se onkin luvallista, ammatillisessa mielessä saakin olla itselleen armollinen, kaikkea ei tarvitse ehtiä ja ei ole pakko ylläpitää pärjäämisen illuusiota. Oikeasti Tärkeät asiat saa asettaa etusijalle.

Kokemus oli enemmän kuin hämmentävä, ainakin näillä taustoilla. Pärjäämisen ja täydellisyyden illuusiosta en varmasti pääse eroon koskaan, mutta edes se, että on ihmisiä jotka eivät sitä vaadi. Iso kiitos tästä ohjaajallemme, motivaatio näihin opintoihin pompahti monta pykälää ylemmäs :-)

Sain myös toisen merkityksellisen oivalluksen eilen. Puhuttiin itsestä antamisesta, ja sillä opetuksen helpottamisesta. Nyt kaveriopiskelijan puettua asian sanoiksi huomasin asian itsekin, näinhän se tosiaan on. Itsestään antamalla synnyttää luottamuksen, jonka puitteissa on paljon hedellisempää toimia. Vaikka juuri nyt ajattelenkin pääasiassa muita ihmissuhteita kuin opettaja-oppilas-suhdetta, niin tosiaan oikein pohtimalla parhaat opetuskokemukset ovat olleet silloin, kun on avoimesti kertonut opetettavaan aiheeseen liittyviä omia kokemuksia - niitä kipeämpiäkin.

Palaan kommentoimaan aihetta myöhemmin kun saan hieman sulateltua ajatuksiani.

1 kommentti:

Araminta kirjoitti...

Minusta on tuntunut monta kertaa - ja tuntuu - että kun on opettajana, on matkalla. Ja on nimenomaan kanssamatkustajana opiskelijoidensa kanssa. Kukaan ei ole valmis eikä kenenkään tarvitse olla. Yhteiset oivallukset jäävät ehkä vahvimpina liekkeinä mieleen kasvamaan.